5.3.2022 KaLe-TEAM AK

Naisten 2-sarja jatkui lauantaina Kaukajärvellä, kun Kalevan Lentopallo sai vastaansa TEAM AK:n Alahärmästä. Molemmat joukkueet lähtivät metsästämään ottelusta kevään ensimmäistä voittoa.

Ensimmäinen erä oli alusta loppuun erittäin tasaista vääntöä. Yli kahden pisteen eroa joukkueiden välille ei syntynyt missään vaiheessa, ja vuorotahtiin nähtiin hienoja suorituksia. Erän alkupuolella Team AK oli hivenen niskan päällä ja käväisi jo 17-15-johdossa, mutta KaLe nousi tasoihin ja ohi. Hetken kuluttua emännät johtivat 22-20, mihin vieraat vastasivat välittömästi nousten tasoihin. Ensimmäisenä eräpalloon ehti KaLe, eikä pystynyt kääntämään sitä edukseen. Team AK kesti ja voitti erän lopulta jatkopalloilla.

Toinenkin erä oli tasainen. KaLe pääsi hyvään vauhtiin heti alussa ja vaikka AK nousi johtoon tilanteessa 10-8, ei kotijoukkue hätkähtänyt vaan alkoi viedä peliä johtaen lopulta 17-13. Vieraat aloittivat hurjan nousun voittaen seuraavista yhdeksästä pallosta kahdeksan, eikä meno hyytynyt erän lopussa. Edes KaLe:n kaksi aikalisää ja yksi pelaajavaihto eivät pelastaneet tilannetta, vaan erätauolle lähdettiin vieraiden 2-0-johdossa.

Tauolta palasi kentälle piristynyt KaLe. Kotijoukkue karkasi heti alussa johtoon ja lisäsi löylyä erän edetessä. Emmi Lounasranta ja Jutta Majuri takoivat kovia lyöntejä AK:n kenttään, ja vieraiden virheet erän loppua kohden venyttivät eroa entisestään. KaLe voitti erän lopulta selvin numeroin 25-13, eikä voimasuhteista jäänyt jossiteltavaa.

Neljäs erä oli hurjaa kotijoukkueen ilotulitusta. KaLe johti kymmenen pelatun pallon jälkeen 10-0 ja vahva hyökkäys- ja syöttöpeli ei jättänyt AK:lle mitään mahdollisuuksia. Pisteen toisensa perään tehtaillut kotijoukkue venytti ottelun viidenteen erään lopulta lukemin 25-7.

Viides erä ratkesi oikeastaan heti alussa. KaLe takoi Vapaa-aikatalon valotaululle lukemat 6-1 ja erän lopun ainoa tehtävä oli pitää vastustaja riittävän takamatkan päässä. Jenniina Virtakangas toi kahdella perättäisellä pisteellään AK:n vielä kolmen pisteen päähän tilanteessa 11-8, mutta KaLe kesti ja Aurora Kuusisto päätti erän lukemiin 15-11 ja ottelun KaLe:n 3-2-voittoon.

KaLe nappasi kaksi sarjapistettä 3-2 (26-28, 20-25, 25-13, 25-7, 15-11) –voitolla. Pistetilastossa juhlivat Majuri 15:llä, Helmi Kuusisto 13:lla ja Aurora Kuusisto 12 pisteellä. Seitsemällä pelaajalla Tampereella vierailleen Team AK:n tehokkain oli 13 pisteellä Maria Ihamäki.

KaLe:n naisten kausi jatkuu sunnuntaina 13.3. vierasottelulla LP Kangasalaa vastaan. Sarjapisteistä taistellaan Vatialan koululla klo 16:00 alkaen. Seuraava kotiottelu on ohjelmassa 19.3., jolloin Kaukajärvelle saapuu Vesilahden Visa.