A-tytöille turnausvoitto

18.12.2021

Lauantaina pelattu A-tyttöjen E-pooliturnaus Kaukajärvellä kutistui viime hetkellä kolmena joukkueen väliseksi. LP Vampulan jäätyä pois sijoituksista taistelivat emäntäjoukkue Kalevan Lentopallon kanssa Blues Volley Järvenpäästä ja Hämeenlinnan Lentopallokerho. Tämä tarkoitti myös sitä, että kaikki turnauksen ottelut pelattiin kolmieräisinä.

KaLe pelasi avausottelunsa Blues Volleytä vastaan. KaLe sai ensimmäiseen erään terävän alun, mutta muutaman pisteen johto suli nopeasti BV:n onnistumisten myötä. Hieman heikon hetken jälkeen KaLe sai uudelleen juonesta kiinni, ja käänsi 17-20-tappioaseman viiden pisteen putkella johtoasemaksi. Huippujännittävän erän lopussa BV selvitti neljä kotijoukkueen eräpalloa, ja vieraat jatkoivat samaa tahtia erän loppuun saakka voittaen sen lukemin 27-25.

Toiseen erään KaLe starttasi vauhdilla. Vahvasti pelanneet keltapaidat takoivat pisteitä monelta eri paikalta, ja varsinkin syötöt aiheuttivat BV:lle hankaluuksia. Vieraat nousivat vielä tasoihin tilanteessa 7-7, mutta sen jälkeiset tapahtumat olivat yksipuolinen näytös. KaLe namutteli erän loppua kohden pitkiä pisteputkia, eikä BV saanut hyvästä taistelusta huolimatta käännettyä ottelun kulkua. Erän loppunumerot 25-11 KaLe:n eduksi eivät jättäneet epäselvyyksiä voimasuhteista.

Kolmas erä ratkesi oikeastaan heti alussa. Pinja Lepola ja Aurora Kuusisto johtivat ilotulitusta, jonka tuloksena KaLe johti erää jo 10-2. Emäntien vahva vire kantoi läpi erän, eikä BV päässyt seitsemää pistettä lähemmäs. Ero venähti vielä loppua kohden, ja KaLe juhli lopulta 2-1 (25-27, 25-11, 25-9) –voittoa.

Päivän päätösottelussa KaLe ja Hämeenlinna ratkaisivat turnauksen voiton kohtalon. Tasaista avauserää johti aluksi KaLe, mutta Hämeenlinna kiri puoliväliin mennessä muutaman pisteen karkumatkalle. Vieraiden ote pelistä kantoi aina erän loppuun saakka, vaikka KaLe pääsikin vielä pisteen päähän. Tilanteessa 22-23 Hämeenlinna teki tarvittavat kaksi pistettä, ja voitti ensimmäisen erän 25-22.

Toisessa erässä KaLe käänsi asetelmat. Hienoa lentopalloa esittänyt kotijoukkue pelasi monipuolisesti ja pystyi tiiviillä torjunta-puolustuspelillä hyydyttämään parhaan terän Hämeenlinnan hyökkäyksistä. Ratkaisuhetki nähtiin tilanteessa 8-8, kun KaLe teki viisi pistettä peräkkäin neljän eri pelaajan voimin. Johto kesti loppuun saakka, ja Hämeenlinnan muutamat virheet helpottivat KaLe:n tietä erävoittoon. 

Kolmannesta erästä muodostui hieno jännitysnäytelmä. KaLe:lle erän alku oli hankala, ja Hämeenlinna karkasi 10-2-johtoon. Piste kerrallaan emännät lähtivät kuromaan eroa kiinni, eikä usko loppunut missään vaiheessa. Hienoja taistelupalloja nähtiin erässä useita ja molemmat joukkueet pelasivat syyskauden viimeistä erää hikipisaroita säästelemättä. KaLe oli noussut jo pisteen päähän tilanteessa 14-15, ja erä jatkui tasaisena loppuun saakka. Hämeenlinna ehti ensimmäisenä ottelupallotilanteeseen, mutta KaLe selvitti niistä molemmat ja käytti ensimmäisen mahdollisuutensa ottelun katkaisuun. 

KaLe päätti turnauksen 2-1 (22-25, 25-18, 27-25) –voittoon ja nousi D-pooliin säilyttäen samalla mahdollisuuden välieriin. Turnauksessa pelasivat Lepolan ja Kuusiston lisäksi Henna Kopi, Maria Mäkipää, Emmi Lounasranta, Jutta Majuri, Julia Rantanen, Miia Koponen ja Suvi Järvinen

KaLe:n pelit jatkuvat 29.1. A-tyttöjen D-pooliturnauksella. Naisten 2-sarja puolestaan jatkuu 9.1., jolloin Kaukajärvelle saapuu LP Kangasala.