Tasoturnaus 16.10.2021

KaLe:n A-tytöt avasivat sarjakautensa tasonmittausturnauksella Linnainmaan koululla lauantaina. Vastassa olivat LP Kangasala, Someron Pallo ja Oriveden Ponnistuksen 2-joukkue. Tasonmittauksen tarkoitus on jakaa joukkueet lähtökohtaisesti oman tason mukaisiin lohkoihin varsinaisen SM-sarjan käynnistyessä.

Päivän ensimmäisessä ottelussa KaLe sai vastaansa LP Kangasalan. Emäntäjoukkue sai peliin terävän alun ja karkasi 7-2-johtoon. KaLe päästi vastustajan omilla virheillään lähes tasoihin, mutta erän puolivälin lähestyessä peli oli jälleen mainiosti kasassa. Kangasala sai vielä loppua kohden juonesta kiinni ja nousi jopa eräpallotilanteeseen. Sen KaLe selvitti ja ratkaisi erän neljällä perättäisellä pisteellä.

Toisen erän alku oli tasainen, mutta jälleen puolivälissä KaLe näytti marssivan selvään erävoittoon. Lentopallo on kuitenkin ihmeellinen peli, ja Kangasala kiri pisteen päähän tilanteeseen 16-17. Erän lopussa KaLe oli jälleen vahvempi, ja kuittasi ottelusta tyylikkään 2-0 (26-24, 25-22)-voiton.

Turnauksen toisen ottelunsa KaLe pelasi Someron Palloa vastaan. Ensimmäinen erä eteni alusta loppuun tasaisena ja hyvää taistelua nähtiin molemmilta joukkueilta. Erän lopun tasatilanteesta 21-21 eteenpäin KaLe pelasi mainiosti ja voitti jännittävän avauserän.

Toisessa erässä voimasuhteet kääntyivät. SoPa takoi kenttään pallon toisensa jälkeen ja KaLe sai katsella pistetaululta 1-8-tappiolukemia heti erän aluksi. Kotijoukkue ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan ja nousikin kahden pisteen päähän, kunnes omat virheet ja SoPa:n vahva peli ratkaisivat erän selkeästi vieraiden nimiin. 

Ratkaiseva kolmas erä alkoi KaLe:n kannalta lupaavasti ja emännät johtivat lukemin 6-3. SoPa vastasi haasteeseen ja kuuden pisteen putki oli lopulta ratkaiseva. KaLe ei onnistunut kirimään vieraiden johtoa kiinni, joten lopputulos oli KaLe:n 1-2 (25-22, 13-25, 11-15)-tappio.

Päivän päätösottelu KaLe:n ja Oriveden Ponnistuksen välillä alkoi kotijoukkueen hurjalla myllytyksellä. 6-1-johto kesti ensimmäisen erän loppuun saakka, vaikka OrPo pääsikin ajoittain peliin mukaan. Pinja Lepolan johdolla pisteitä tehnyt KaLe varmisti erävoitolla turnauksen toisen sijan.

Toinen erä oli täydellistä KaLe:n näytöstä. Paineettomasti pelannut joukkue tehtaili pisteen toisensa perään, eikä OrPo:lle jäänyt mahdollisuuksia taistella erän voitosta. KaLe voitti ottelun lopulta 2-0 (25-21, 25-10).

Seuraava turnaus pelataan 6.11. Pelipaikkaa ei vielä tiedetä, mutta KaLe:n lisäksi mukana ovat LP Kangasala, Ylöjärven Ryhti ja Euran Raiku.