KaLe murskasi Kiiston ja tarrasi kiinni pudotuspelipaikkaan

29.1.2023

Sunnuntaina Kalevan Lentopallon naisilla oli vuorossa kotiottelu Vaasan Kiistoa vastaan. Jaossa oli äärimmäisen tärkeitä sarjapisteitä ja KaLe:lla oli loistava tilaisuus sellaiset ottaa, sillä Kiiston terävin kärki oli pelaamassa 1-sarjaa saman aikaan.

Avauserän alku näytti, että KaLe ei sääli vastustajaa pätkääkään. Heti alkuun Pinja Siekkeli ja Helmi Kuusisto johtivat tykitystä ja KaLe johti 6-2. Kiiston aikalisän jälkeen tilanne tasoittui hieman, mutta Kuusistolla oli tähän sanansa sanottavana ja hetken kuluttua KaLe johti jo 16-8. Erän lopun pistetehtailusta vastasivat Siekkeli ja Pinja Lepola, jonka kaksi perättäistä onnistumista päättivät erän KaLe:n voitoksi lukemin 25-14.

Toisen erän alussa Kiiston virheet ja Kuusiston pisteet veivät KaLe:n 8-1-johtoon. Seuraavassa hetkessä pisteitä teki Aurora Kuusisto ja Kiisto avitti omilla virheillä. Piste-ero repesi lopulta melkoisen suureksi ja KaLe voitti erän 25-8.

KaLe otti johtoaseman myös kolmannen erän alussa, mutta tällä kertaa mentiin hieman tasaisemmissa merkeissä. Erän puolivälin koittaessa ottelu näytti jo ratkenneen Aurora Kuusiston vietyä emännät 13-6-johtoon. Kiisto ei kuitenkaan luovuttanut, vaan taisteli itsensä tasalukemiin 15-15. Seuraava pisteputki osui KaLe:lle ja pisteitä tehtiin joka puolelta. Loppulukemat erässä kirjattiin 25-17 ja KaLe pääsi juhlimaan arvokasta voittoa.

Selkeä 3-0 (25-14, 25-8, 25-17) –voitto nosti KaLe:n lohkon toiselle sijalle ja kiinni pudotuspelipaikkaan. Pistekuningattareksi itsensä tehoili Siekkeli 13 merkinnällä, hopealle kiilasi Helmi Kuusisto 11:lla ja pronssin jakoivat kahdeksan pistettä tehneet Lepola ja Aurora Kuusisto. Kiiston ykkönen oli kuudella pisteellä Pihla Valtonen.

KaLe:n seuraava ottelu on vuorossa heti tiistaina. Vastassa Kaukajärvellä on Supi-Volley, joka on kolme pistettä KaLe:a jäljessä. Mikäli KaLe voittaa, se varmistaa paikan lohkon kärkikaksikossa ja pudotuspeleissä sarjan 16 parhaan joukkueen joukossa.