KaLe:n naisille kylmää kyytiä kevään avauksessa

27.2.2022

Kalevan Lentopallon naisten 2-sarjajoukkueen pelit jatkuivat sunnuntaina kahden ja puolen kuukauden tauon jälkeen Vesilahden Visan vieraana. Kauden jatkumista oli odotettu, joten joukkue matkusti Vesilahdelle intoa täynnä.

Visa osoitti kuitenkin kovuutensa heti ottelun alussa. Kuusi perättäistä pistettä vei emännät 7-2-johtoon pakottaen KaLe:n aikalisälle. Visa jatkoi kuitenkin vahvaa peliä venyttäen eron jo 14 pisteeseen tilanteessa 19-5. Erän loppua värittivät molempien joukkueiden virheet ja peli tasoittui hieman, mutta lopulta vain kolme omaa pistettä tehnyt KaLe taipui lukemin 11-25.

Toisen erän alku tarjoili lisää kylmää vettä tamperelaisten niskaan. Visa aloitti neljän pisteen putkella, mutta KaLe sai pelin juonesta paremmin kiinni alkusokista toivuttuaan. Nousu kantoi kolmen pisteen päähän ja lukemiin 5-8, kunnes Visa innostui tekemään jälleen kuusi pistettä peräkkäin. KaLe ei pysynyt enää kyydissä mukana ja ero vain kasvoi loppua kohden. Toinen erä päättyi KaLe:n 13-25-tappioon.

Kolmannen erän alussa terävämpi joukkue oli KaLe. Visan lukuisat virheet veivät vieraat jo 7-4-johtoon ja kotijoukkue päätyi käyttämään ensimmäisen aikalisänsä koko ottelussa. Katkon jälkeen Visa piristyi, mutta KaLe taisteli tasalukemissa aina erän puoliväliin ja hieman sen ylikin. Tilanteessa 17-17 Visa repäisi neljän pisteen johdon, eikä KaLe pystynyt siihen enää vastaamaan. Kolmas erä päättyi KaLe:n 18-25-tappioon.

2-sarjan kevään avaus päättyi siis vierastappioon 0-3 (11-25, 13-25, 18-25). Eniten pisteitä merkittiin KaLe:n puolelta Helmi Kuusistolle (5), Jutta Majurille (4) ja Viivi Halmeelle (3). Visan tehokkain oli Paula Kallonen seitsemällä pisteellä, lisäksi viiteen merkintään ylsi peräti neljä pelaajaa. Yleisöä Vesilahden yhtenäiskoululle oli saapunut mukavasti 36 katsojan verran.

KaLe:n naisten kausi jatkuu kotiottelulla tulevana lauantaina klo 15:00. Kaukajärvelle saapuu tuolloin Alahärmän Kisan TEAM AK-joukkue. A-tyttöjen kausi on jatkumassa 2.4. välieräturnauksella.