Lempo-Volley löi KaLe:n lohkon kärkitaistossa

23.10.2022

Sunnuntaina Kaukajärven vapaa-aikatalolla nähtiin 2-sarjan C-lohkon kärkiottelu, kun kauden kolmella voitolla avanneet Kalevan Lentopallo ja Lempo-Volley iskivät yhteen. Jaossa oli arvokkaita sarjapisteitä taistelussa lohkon voitosta.

Ensimmäinen erä alkoi tasaisena, joskin KaLe pysytteli pisteen tai kahden johdossa Lempon suosiollisella avustuksella. Pinja Siekkeli otti vastuuta pisteiden teosta ja KaLe nousi 11-7-johtoon, mutta ratkaisijoita löytyi verkon toiseltakin puolelta ja erän puolivälissä tilanne oli tasan 13-13, ehtipä Lempo johtaakin jo pisteellä tämän jälkeen. Helmi Kuusisto ja Venla Vesala aloittivat kotijoukkueen ilotulituksen ja peräti kymmenen pisteen putki ratkaisi erän KaLe:lle viimeisten pallojen ollessa lähinnä toisen erän odottelua.

Kakkoserän alku oli KaLe:lle vaikea ja Lempo karkasi jo 10-4-johtoon. Lukuisat virheet ja vieraiden laadukas pelaaminen jatkoivat KaLe:n tuskaa ja onnistumiset olivat lähinnä yksittäisiä. Sama kaava jatkui läpi erän, eikä jälkipolville jäänyt kovin paljoa kerrottavaa. Kotijoukkueen valopilkku oli erässä neljä pistettä tehnyt Siekkeli, mutta Lempo vei erän nimiinsä 25-18 ja tasoitti tilanteeksi 1-1.

Kolmanteen erään KaLe sai salama-alun ja teki Eerika Vierulan johdolla kolme ensimmäistä pistettä. Tilanne kuitenkin tasoittui nopeasti ja nimenomaan tasaisena erä jatkui ratkaisuhetkille saakka. Lempo onnistui repäisemään viiden pisteen johdon tilanteessa 23-18 ja vaikka KaLe yritti kovasti ottaa eroa kiinni, ei vauhti aivan riittänyt loppuun saakka ja Lempo voitti erän lopulta 25-22.

Neljäs erä oli huima jännitysnäytelmä, jossa molemmilta joukkueilta löytyi useita onnistujia. KaLe:n riveistä peräti seitsemän pelaajaa kirjautti pisteitä, Lempokin tehoili viiden pelaajan voimin. Erän tasaisuutta kuvaa se, että ainoan kerran ero oli yli kaksi pistettä Lempon johtaessa 7-4. Äärimmäisen tiukan väännön voitti lopulta vierasjoukkue 25-23 vieden samalla koko ottelun ja sarjapisteet Lempäälään.

KaLe kärsi kauden avaustappion lukemin 1-3 (25-17, 18-25, 22-25, 23-25). 40 katsojaa sai nauttia jännittävästä lentopallo-ottelusta, jossa emäntien pistekuningattaren kruunun nappasi Siekkeli 14 pisteellä. Kuusisto ja Jutta Majuri säestivät kumpikin kahdeksalla pisteellä. Lempo-Volleyn tehokkain oli Reeta Jokinen 17 pisteen saldolla.

Ottelun jälkeen Lempo-Volley johtaa lohkoa 12 sarjapisteellä, takana ovat Vesilahden Visa ja KaLe yhdeksällä pisteellä. Kamppailu kärkisijoista jatkuu KaLe:n osalta jo heti tiistaina, kun arki-illan ottelua emännöi Hämeenlinnan kokeneempi joukkue. Seuraava kotiottelu on ohjelmassa neljän viikon kuluttua LP Kangasalaa vastaan.